Mikä on Kuopion steinerkoulu? Mitä siellä tehdään? Mitä siellä oppii? Ketä siellä opiskelee?

Tämä blogi kertoo meistä; Kuopion steinerkoulun oppilaista, opettajista, vanhemmista ja henkilökunnasta.

maanantai 16. huhtikuuta 2018

8.luokan näytelmä


8.luokan näytelmän tekoprosessi



Aloitimme näytelmän etsimisen jo syksyllä, mutta valitseminen venähti aika pitkäksi...

Lopulta pääsimme yhteisymmärrykseen ja aloitimme vihdoin työstämään näytelmää :)

No eihän se sitten mennytkään kuin Strömsössä. Muutama kuukausi meni säätämiseen ja kiukutteluun, jonka jälkeen pääsimme (vihdoin) näyttelyhommiin.
Aluks kaikki meni ihan ok mutta sitten todellisuus iski meitä kovaa naamaan * PAM * ja kaikilla meni moti (ainaki suurimmalla osalla). Sitten kiukuttelun jälkeen kun kaikkien haavat olivat parantuneet aloitimme uudella ”innolla”.
Kun pääsimme saliin KAIKKI muuttui *linnun laulua ja puron solinaa *. Kaikki meni hetken ihan ok, kunnes mukaan tuli lisää taiteilijasieluja.

Taiteellisista erimielisyyksistä huolimatta kaikki alkoi pikkuhiljaa asettua paikoilleen. Tosin välillä muutamilla henkilöllä oli vähän hankaluuksia ohjeiden ymmärtämisessä mutta lopulta hekin tajusivat alkaa käyttämään päätään :) Meiltä oletettii aika paljon. Plus hauskaa oli että 75% harjoituksista käytimme n. 2h parin kohtauksen harjoitteluun. Ja tästä johtuen suurimmalla osalla meni ranteisiin, kun niitten kohtauksia ei ikinä harjoteltu (ok kyllä niitä harjoteltiin välillä mutta olivaa iha syvältä istua 2h tekemättä mtn :)

Lopputulos näytti sit tältä:











By: Peppi ja muu 8.lk

keskiviikko 7. helmikuuta 2018

Vihreä lippu viestii, että välitämme ympäristöstämme!

Kuopion steinerkoulu on Vihreä lippu -koulu. Vihreä lippu on tunnustus siitä, että suunnitelmallisesti parannamme ympäristökasvatusta ja vähennämme koulun toiminnasta aiheutuvaa ympäristökuormitusta. Koko koulun väkeä kannustetaan toimimaan kestävän tulevaisuuden puolesta ja tiedostamaan omien toimintatapojen ja valintojen vaikutuksia. Meistä jää jälki!

Virkkulalle myönnettiin Vihreä lippu ympäristökasvatusohjelman tunnus ensimmäisen kerran 9.12.2015. Ensimmäisen Vihreä lippu -projektimme teemana lv. 2015-2016 oli jätteiden vähentäminen. Tavoitteena oli lajittelun ja jätteiden välttämisen käytäntöjen luominen koko koululle ja oppilaiden ympäristöryhmän toiminnan käynnistäminen. Projektin myötä lajittelua saatiinkiin selvästi koululla kehitettyä ja sekajätteen määrää merkittävästi vähennettyä.


Syksystä 2016 alkaen Vihreä lippu -teemana koulullamme on ollut Liikkuminen ja lähiympäristö. Tavoitteena on viisas koulumatkaliikkuminen, koululiikenteen ympäristövaikutusten vähentäminen ja koulun pihan kehittäminen autottomaksi lasten ympäristöksi.
 
Vihreät pallot näkyvät hangella :)
 







 Perjantaina 2.2. vietettiin jälleen Vihreä lippu -päivää ja koulunpihan kehittämisessä oli hyvin nähtävissä saavutettuja tavoitteita: pihalle on vanhempien avustuksella saatu ikioma luistinrata, jonka kunnossapitoon oppilaatkin mielellään osallistuvat, lisäksi myös isompia oppilaita innostavat liikkumaan yläpihalle saadut sählymaalit ja alakentällä onnistuu paitsi jalkapallo myös norsupallo! Keskipihalle on puolestaan saatu uusia kiipeilytelineitä ja talven riemuksi myös jäämäki mäenlaskuun. Ja kaikki tämä on mahdollistunut, kun piha on nyt oppilaiden välituntikäytössä ja henkilökunnan pysäköinti on saatu järjestymään toisaalle.




 ps. Vihreä lippu -päivänä saimme myös tiedon, että ruokalamme on kolmen tähden luomuravintola, luomun portaat -ohjelmassa 5. portaalla. Hieno juttu! Tästä myöhemmin lisää.




maanantai 29. tammikuuta 2018

Pavut ja pussit eli ekaluokan matikkaa

Kouluvuosi on ehtinyt puoleen väliin ja steinerkoulu Virkkulan ekaluokkalaiset laskevat innosta puhkuen kuinka jakaa 40 papua tasan Kallelle ja Villelle ja kuinka käykään, kun joukkoon liittyy myös Kille? Jako-Jaakko auttaa ja pavut saadaan jaettua, vaikka yksi jääkin yli.




  1.luokan matematiikassa laskemisen apuvälineinä käytetään papuja ja oppilaiden itse tekemiä pusseja. Kun opettaja muokkaa laskuja eteenpäin, niin että 40 papua jaetaan jo viidelle ja kuudellekin lapselle, loppuvat pussit kesken. Nopeasti joku oppilaista keksii kuitenkin, että pavuistahan saa tehtyä hienoja jonoja ja rivejä, ja näin laskeminen jatkuu jälleen.



  
Tunnin lopuksi tehdään myös vihkotyötä. Isoihin matematiikan vihkoihin piirretään toukkia, jotka jakavat 40 pavun taakan kahteen, kolmeen, neljään, viiteen ja kuuteen osaan, osalla toukista on myös selkärepuissa ylitse jääneet pavut mukanaan.





Tunnin päätteeksi kaikki oppilaat vaikuttavat varsin tyytyväisiltä työhönsä ja esittelevät innolla vihkojaan. Katso kuinka minä onnistuin!